Kuurosokeusala
Kuurosokeus on vaikean näkö- ja kuulovamman aiheuttama yhdistelmä, jossa vammautunut aisti ei voi tukea toista aistia. Siksi kuurosokeus on erityinen vamma.
Pohjoismainen kuurosokeusmääritelmä
Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen kuurosokeiden asemaa koskeva toiminta edistää kuurosokeiden sekä kuulo- ja näkökyvyn heikentymisestä kärsivien mahdollisuuksia ja osallisuutta yhteiskunnassa. Pohjoismainen yhteistyö ja yhteinen tiedon kehittäminen ovat välttämättömiä, koska aihealue on suhteellisen pieni yksittäisessä maassa.
- Käytännössä tämä tarkoittaa koulutusta, kehitystyötä sekä pohjoismaisten kuurosokeiden yhdistysten ja organisaatioiden väliset rajat ylittävän työn aloittamista ja koordinointia. Pyrimme myös vahvistamaan eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä.
- Pohjoismaiset koulutustilaisuudet ja tapahtumat täydentävät kuurosokeutta koskevaa kansallista koulutusta.
- Tärkeä tehtävä on koordinoida tiedon kehittämistä ja eteenpäin välittämistä Pohjoismaissa projektien, työryhmien, asiantuntijaryhmien, seminaarien ja verkostojen avulla.
- Pohjoismainen kuurosokeita koskeva toiminta on osa Vammaisalan pohjoismaista yhteistyöohjelmaa ja sen pyrkimyksenä on voida ottaa käyttöön YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus koskien henkilöitä, joilla on yhdistetty näön- ja kuulonalenema. Tämä on haavoittuva ja syrjäytynyt ryhmä yhteiskunnassa.
Alan julkaisut

Revealing hidden potentials – Assessing cognition in individuals with congenital deafblindness
People with congenital deafblindness often have hidden cognitive potential that those around them fail to detect. This can lead to missing out on communication, or not even having the opportunity to develop a tactile language. A professional assessment of the cognition may reveal latent abilities and with suitable strategies the person with congenital deafblindness can develop their full potential.

If you can see it, you can support it – A book on tactile language
When we add a linguistic value to bodily tactile expressions and recognise tactile languages as natural languages, we are able to communicate linguistically with people with congenital deafblindness.
Julkaisu on saatavilla vain norjaksi ja englanniksi.

Tactile Working Memory Scale – a Professional Manual
This manual gives professionals tools to identify and assess tactile working memory in persons with deafblindness. For persons with congenital deafblindness we need a bodily-tactile perspective on working memory. This manual gives a theoretical overview and presents a scale that can be used by professionals to identify and assess tactile working memory in persons with deafblindness, and design tools and strategies to ensure that these persons can develop and make use of all their potentials, both cognitively and linguistically.
Publication only available in English.

Life Adjustment
Life Adjustment and Combined Visual and Hearing Disability/Deafblindness. The purpose of this study is to gain increased knowledge of the life adjustment process related to acquired deafblindness.
Julkaisu on saatavilla ruotsiksi, tanskaksi ja englanniksi.