Ikäystävälliset ja kestävät yhteiskunnat Pohjoismaissa
Hyvinvointipolitiikka
Kestävässä yhteiskunnallisessa kehityksessä on otettava huomioon ikääntyneiden tarpeet. Ottamalla ikääntyneet mukaan yhteiskuntasuunnitteluun pohjoismaiset yhteiskunnat voivat vahvistaa kykyään sopeutua muutokseen.
Ikäystävälliset ja kestävät yhteiskunnat Pohjoismaissa -hankkeen tavoitteena on edistää sosiaalisesti kestävien, ikäystävällisten kaupunkien ja yhteisöjen kehittämistä. On tärkeää edistää tasa-arvoista osallisuutta ja ikääntyneiden aktiivista osallistumista kaupunki- ja yhdyskuntasuunnitteluun.
Hanke koostuu neljästä osasta:
- ikäystävälliset kaupungit ja yhteisöt Pohjoismaissa
- Pohjoismaiden vanhusneuvostot
- joustavaa työelämää ja vapaaehtoistyötä ikääntyneille Pohjoismaissa
- pohjoismaisten kokemusten vaihtoa ja jatkuvaa yhteistyötä alalla.
Ikääntyneiden osallistaminen välttämätöntä
Kaupunkien ja yhteiskunnan kestävä kehittäminen edellyttää, että kaikki yhteiskunnalliset toimijat tekevät monialaista yhteistyötä kansallisella, alueellisella, kunnallisella ja paikallisella tasolla. Ikääntyneiden osallistaminen on tärkeää kehitystyön onnistumiselle.
Hanke tukee Pohjoismaiden ministerineuvoston visio 2030:a siitä, että Pohjoismaat ovat maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Hankkeen toimet ovat kestäviä kaupunkeja ja yhteisöjä koskevan Agenda 2030 -toimintaohjelman tavoitteen 11 mukaisia. Pohjoismainen hyvinvointikeskus tekee yhteistyötä myös Maailman terveysjärjestö WHO:n Decade of Healthy Ageing 2021–2030 kanssa, joka kokoaa yhteen eri toimijoita maailmanlaajuisesti parantamaan vanhusten elämää.
Ikäystävälliset kaupungit ja yhteiskunnat Pohjoismaissa
Pohjoismainen hyvinvointikeskus koordinoi pohjoismaista ikäystävällisten kaupunkien ja kuntien verkostoa, joka on osa Maailman terveysjärjestön globaalia Age-friendly cities and communities -verkostoa. Verkostoon kuuluvat Oslo, Trondheim, Senteret for et aldersvennlig Norge, Esbjerg, Göteborg, Uppsala, Halstahammar, Tukholma, Gävle, Östersund, Tampere, Turku ja Reykjavik. Maailmanlaajuinen verkosto antaa jäsenille mahdollisuuden vaihtaa kokemuksia ja oppia toisiltaan. Ikäystävällisten kaupunkien ja yhteisöjen kehitystyö tapahtuu tiiviissä monialaisessa yhteistyössä eri kunnallishallintojen ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden välillä.
Pohjoismaiset vanhusneuvostot
Kaikissa Pohjoismaissa on vanhusneuvosto tai eläkeläisneuvosto kunnissa ja myös alueellisella tasolla. Vanhusneuvosto antaa kommentteja ja toiveita ikääntyneitä koskevissa asioissa. Tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kansallisella tasolla on myös erityyppisiä valiokuntia tai vanhusvaltuutettuja.
Joustavaa työelämää ja vapaaehtoistyötä ikääntyneille Pohjoismaissa
Pohjoismaiden ministerineuvoston visio 2030 pyrkii vahvistamaan ihmisten yhteyttä työmarkkinoihin. Yksi tämän työn ensisijaisista ryhmistä on ikääntyneet.
Muun muassa Suomen kansallisen ikäohjelman ja Norjan hallituksen ikäystävällisen yhteiskunnan strategian Flere år – flere muligheter (Enemmän vuosia, enemmän mahdollisuuksia) mukaan on pyrittävä pidempään työelämään ja toimintakyvyn parantamiseen. Norjan strategian mukaan yksi tapa saavuttaa mahdollisuuksia joustavaan työelämään on osaamisen kehittäminen, asennemuutokset, uudet elinkaarimallit, eläkeiän nostaminen ja eläkejärjestelyjen edelleen kehittäminen. Suomen ikäohjelman tavoitteena on puolestaan parantaa muun muassa vapaaehtoistyön edellytyksiä.
Pohjoismaisen tietämyksen vaihto ja alan yhteistyön jatkaminen
Ikäystävälliset ja kestävät yhteiskunnat Pohjoismaissa -hanke kehittää yhteistyötä Hyvinvointiteknologian ja Dementian alueiden sekä Ikääntyneiden ravinto ja fyysinen aktiivisuus -hankkeen kanssa. Samoin vahvistetaan monialaista yhteistyötä muiden pohjoismaisten instituutioiden ja Baltian maiden kanssa.
Raportit
Hyvinvointipolitiikka
7 kesä 2022
Active and Healthy Ageing: Heterogenous perspectives and Nordic indicators
The aim of this report is to emphasise why there is a need for a more heterogenous perspective on active and healthy ageing. A ran [...]
Hyvinvointipolitiikka
4 huhti 2022
Indicators for Active and Healthy Ageing in the Nordic Region
Population ageing is a major demographic trend affecting the policy agenda in the Nordic Region, in Europe, and globally. The repo [...]
Hyvinvointipolitiikka
5 marras 2020
Att åldras i Norden
Inkludera fler äldre vuxna i arbetet med äldrefrågor, både på en lokal och nationell nivå. Den äldre befolkningen ska inte [...]
Hyvinvointipolitiikka
15 tammi 2019
Skapa åldersvänliga städer i Norden
Vi lever allt längre i Norden och andelen äldre i befolkningen ökar. Det är en positiv utveckling, men innebär samtidigt stor [...]
Hyvinvointipolitiikka
23 tammi 2018
A better environment to age in
In the Nordic region, life expectancy is increasing, and the elderly population is growing. It is of course a positive development [...]