Mielipidekirjoitus: Kolme keinoa vähentää asunnottomuutta

Asunnottomuus on polttava kysymys vauraissa Pohjoismaissamme. Pohjoismaat ovat ratifioineet useita asiakirjoja, joissa julistetaan, että asuminen on perusihmisoikeus. Silti emme ole vielä pystyneet ratkaisemaan tätä historiallista ongelmaa. Pohjoismainen hyvinvointikeskus julkaisee tänään raportin asunnottomuudesta Pohjoismaissa.

Emme voi hyväksyä, että nyky-yhteiskunnassa lapsiperheiltä ja monilta muilta ryhmiltä puuttuu vakituinen koti. Asunnottomuusongelmaa ei ole mahdotonta ratkaista, ja vahvan poliittisen tahdon kautta sitä voidaan vähentää.

Kolme ehdotusta

Kun analysoimme sekä pohjoismaisia että eurooppalaisia kokemuksia, näemme ennen kaikkea kolme asiaa, joilla voidaan ehkäistä tai vähentää asunnottomuutta ja syrjäytymistä asuntomarkkinoilta.

Ensinnäkin: väestönkasvua vastaava asuntorakentaminen, kaikille avoimet asunnot sekä vahva yleinen sosiaalipolitiikka.

Nämä ovat kaiken perusta. Jos maan koko väestölle ei ole asuntoja, jotkut jäävät väistämättä ilman. Jos asuntoja ei ole kaikkien saatavilla eikä asumista pidetä oikeutena, köyhimmät jäävät ulkopuolelle. Niin kauan kuin asunnoista on pulaa, tavallisten asuntomarkkinoiden rinnalla säilyy vaihtoehtoja kuten yömajoja ja hätämajoitusta, vaikka kyseiset järjestelmät ovat kalliita ja jättävät helposti ihmiset pysyvästi epävarmoihin olosuhteisiin. Mitä kauemmin on asunnottomana, sitä vaikeampaa on päästä asuntomarkkinoille.

Vankka asunto- ja sosiaalipolitiikka ovat täten todennäköisesti tärkein keino asunnottomuuden torjumisessa.

Toiseksi: pitkän aikavälin hallitus- ja kuntastrategiat asunnottomuuden ja asuntomarkkinoilta syrjäytymisen torjumiseksi.

Tällaiset strategiat ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Suomen, Norjan, Tanskan ja Ruotsin kansallisten strategioiden vertailu paljasti, että strategiatyön pitkäjänteisyys on tärkeää. Jos suhteutamme tavat tilastoida asunnottomuutta Pohjoismaissa, vuonna 2020 asunnottomien osuus on pienin Norjassa. Suomi erottuu edukseen onnistuttuaan yhtenä harvoista EU-maista vähentämään asunnottomuutta huomattavasti. Tämä selittyy osittain maiden taloudellisten tilanteiden eroilla, vastaanotettujen pakolaisten määrällä, kaupungistumisen rakenteella sekä useilla muilla olosuhteilla. Ei voida kuitenkaan sivuuttaa sitä, että jatkuvuudella on merkitystä.

Suomelle ja Norjalle on ominaista, että maissa on rakennettu paljon ja tasaisesti, asunnottomuuden hoitamiseksi on luotu pitkäkestoisia kansallisia strategioita ja ne on perustettu tieteelle. Myös Ruotsissa ja Tanskassa on kehitetty asunnottomuusstrategioita, mutta ne ovat olleet lyhytkestoisempia.

Kolmanneksi: tieteen tukema tai toimivaksi todistettuun käytäntöön perustuva toimintajärjestelmä on lisäedellytys asunnottomuuden ja asuntomarkkinoilta syrjäytymisen torjumiselle.

Ennaltaehkäisy ratkaisevaa

Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat ratkaisevan tärkeitä asunnottomuuden ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Useiden kokeellisten toimien arvioinnit Pohjoismaissa vuosituhannen vaihteen jälkeen osoittavat, että toimet ovat onnistuneet ehkäisemään asunnottomuutta.

Voidaan esimerkiksi vahvistaa häätöjen ehkäisyä, jotta ihmiset eivät joudu asunnottomiksi. Voidaan myös tukea asuntomarkkinoille pääsyä helpottavia velkajärjestelyjä. Myös paikalliset Asunto ensin -kokeilut ovat tuottaneet positiivisia tuloksia. Niiden ajatuksena on, että oma koti on edellytys sille, että asunnoton pystyy ratkomaan muita ongelmiaan.

Yleiset hyvinvointiratkaisut eivät siis riitä. Kodittomien tai epävarmoissa asunto-olosuhteissa elävien ryhmä ei ole homogeeninen. Sukupuoli, luokka, etnisyys, ikä, terveys ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat myös rakenteellisiin apujärjestelmiin.

Jos Pohjoismaista halutaan luoda vuoteen 2030 mennessä maailman sosiaalisesti kestävin ja integroiduin alue, meillä on edessämme suuria haasteita. Mutta jos maamme noudattavat näitä kolmea ehdotusta, asunnottomuutta voidaan vähentää. Meidän on uskallettava ajatella isosti.

• Tämä mielipidekirjoitus julkaistiin 26. marraskuuta 2020 Turun Sanomissa. Kirjoittajina ovat Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen johtaja Eva Franzén ja Lundin yliopiston professori Hans Swärd.