Ikääntyminen Pohjoismaissa
Kun ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa, Pohjoismaat kohtaavat sekä useita haasteita että mahdollisuuksia. Pohjoismaissa eletään aiempaa pidempään, ja monet elävät pidempään sellaisten sairauksien kanssa, joita osaamme nykyään hoitaa entistä paremmin. Vuoteen 2040 mennessä yli 65-vuotiaiden osuuden Pohjoismaissa odotetaan nousevan 25 prosenttiin.
Kehitys jakautuu eri tavoin maaseudulla ja kaupungissa. Erityisesti nuoret muuttavat maaseudulta kaupunkeihin, minkä vuoksi ikääntyneiden osuus on maaseudulla suurempi kuin kaupungeissa. Samaan aikaan väkiluku kasvaa nopeammin kaupunkialueilla.
Nykyiset ja tulevat ikääntyneet sukupolvet ovat kuitenkin yleensä terveempiä, koulutetumpia ja paremmassa asemassa kuin aiemmat sukupolvet. Ikääntyneillä on aiempaa enemmän hyviä ja terveitä elinvuosia, joten he ovat yhteiskunnan vahva voimavara, jolla on elämänkokemusta, osaamista ja sosiaalista pääomaa.
Keskeisiä teemoja integroidun ja sosiaalisesti kestävän Pohjolan rakentamisessa ovat muun muassa terveyden edistämisen ja sosiaalisen osallisuuden hyväksi tehtävä työ, kaupunkien ja asuinalueiden kehittäminen yleissuunnittelun pohjalta, pidemmän työelämän mahdollistaminen ja ikääntyneiden mahdollisuuksien varmistaminen osallistua aktiivisina yhteiskunnan kehittämiseen.
Samalla Pohjoismaiden on varmistettava, että apua tarvitsevat saavat tarvitsemaansa hoitoa ja huolenpitoa ja että sitä tarjoaa riittävä ja pätevä henkilökunta. Tämä on ensisijaisen tärkeää, sillä jo nyt Pohjoismaiden sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla on vaikeuksia rekrytoida ja pitää palveluksessaan riittävästi pätevää henkilöstöä.
Apuvälineet, teknologia ja riittävä huolenpito voivat tukea hyvää elämää myös sen myöhäisemmässä vaiheessa. Hyvinvointiteknologia voi auttaa iäkkäitä ihmisiä elämään turvallisempaa, aktiivisempaa ja itsenäisempää elämää.
Pohjoismainen hyvinvointikeskus pyrkii kehittämään kestäviä ja kaikenikäisille sopivia kaupunkeja ja yhteisöjä Pohjoismaissa ja tukemaan iäkkäiden aktiivista ja tervettä ikääntymistä.