Riippuvuuden tai väärinkäytön vuoksi hoidettujen aikuisten integroituminen työmarkkinoille – pohjoismainen näkemys
Kansanterveys
Aikuiset, joilla on riippuvuusongelmia ja esimerkiksi alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöä, kärsivät myös usein fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista ongelmista ja voivat joissakin tapauksissa olla hyvin kaukana työmarkkinoista, vaikka eivät olisikaan työkyvyttömiä.
Aikuiset, joilla on riippuvuusongelmia ja väärinkäyttöä, tarvitsevat yksilöllisesti räätälöityä tukea, joka voi auttaa heitä pääsemään eroon riippuvuudestaan ja väärinkäytöstään, vahvistamaan potentiaaliaan ja löytämään paikkansa yhteiskunnassa. Tämä ihmisryhmä on osa yhteiskunnan resursseja, ja siksi se olisi integroitava työmarkkinoille parhaalla mahdollisella tavalla ja oikeilla lähestymistavoilla. Tähän voi sisältyä erilaisia kuntoutuksia, sosiaaliviranomaisten toimenpiteitä ja oikeanlaista ohjausta työmarkkinoille. Eri viranomaisten ja muiden tahojen välinen yhteistyö on myös tärkeää sen varmistamiseksi, että toimia koordinoidaan ja että niillä on paras mahdollinen vaikutus.
Pohjoismaat työskentelevät eri tavoin integroidakseen riippuvuusongelmista ja väärinkäytöstä kärsiviä aikuisia työmarkkinoille. Hankkeen tavoitteena on vaihtaa pohjoismaisia kokemuksia ja saada tietoa siitä, miten riippuvuusongelmien ja väärinkäytön vuoksi hoidettavia ihmisiä integroidaan työmarkkinoille Pohjoismaissa. Hankkeen tavoitteena on myös selvittää, onko Pohjoismaissa tällä alalla erityisen onnistuneita menetelmiä ja toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa tämän ihmisryhmän tilannetta.
Tulokset ja aikataulu
Hankkeesta laaditaan raportti, joka perustuu kahteen osaan – taustakuvaukseen jokaisesta Pohjoismaasta sekä taustakuvauksiin perustuvaan analyysiin. Tätä työtä varten Pohjoismainen hyvinvointikeskus tekee yhteistyötä Oslo Metropolitan Universityn (OsloMet) ja muiden pohjoismaisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa.
Taustakuvaukset ovat pohjoismaisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden kirjoittamia, ja niissä keskitytään muun muassa siihen, miten riippuvuusongelmista ja väärinkäytöstä kärsivien ihmisten työmarkkinatoimet on organisoitu kussakin Pohjoismaassa. Lisäksi raportissa käsittellään sitä, minkä tyyppistä hoitoa väärinkäyttöön tarjotaan, mikä väärinkäytön hoidon tavoitteena on poliittisesti ja mitkä lait säätelevät työmarkkinatoimenpiteitä ihmisille, joilla on riippuvuusongelmia ja väärinkäyttöä.
Analyysiosuuden kirjoittavat OsloMetin tutkijat, ja siinä etsitään muun muassa vastauksia siihen, millä sosiaali-, terveys- ja työmarkkina-alueen menetelmillä ja aloitteilla on hyvä vaikutus tähän ihmisryhmään. Tutkijat kartoittavat myös mitä suosituksia voidaan antaa pohjoismaisten taustakuvausten perusteella, kun on kyse riippuvuuden tai väärinkäytön vuoksi hoidettujen aikuisten integroimisesta työmarkkinoille.
Raportti kirjoitetaan englanniksi, ja se on suunniteltu julkaistavan vuoden 2023 lopussa.
Kohderyhmät
Hankkeen ja raportin kohderyhmiä ovat ministeriöiden, viranomaisten, alueiden ja kuntien virkamiehet. Hanke on suunnattu myös ammattilaisille ja muille ihmisille, jotka työskentelevät riippuvuuden ja väärinkäytön hoidossa.