Tässä luvussa on yleiskatsaus näkökyvyn, kuulon ja kehollisen taktiilisuuden havainnoimisesta kuurosokeuden toimintakyvyn arvioinnin perustana. Tavoitteena on kiinnittää huomiota siihen, miten aisteja käytetään arkielämässä, etenkin havaintoindikaattorien kannalta.
Aistien käytön havainnointi voi olla haastavaa, sillä henkilöillä, joilla epäillään kuurosokeutta, on usein monimuotoisia vammoja. Luonnollisissa tilanteissa tehdyistä, mahdollisesti haastattelulla täydennetyistä havainnosta saadaan tärkeää tietoa siitä, miten jäljellä olevia aisteja käytetään ja miten ne korvaavat toisiaan.
3.1 Näkökyky
Näköaistin avulla saadaan nopeaa ja laajaa tietoa ympäristöstä, ja sillä on suuri merkitys kanssakäymisen, tiedonhankinnan, suunnistautumisen ja itsenäisen liikkumisen kannalta (Befring & Tangen, 2012). Kuurosokeiden tapauksessa on erityisen tärkeää ymmärtää, miten mahdollista jäljellä olevaa näkökykyä käytetään toiminnallisesti vuorovaikutuksessa muiden aistien kanssa.
Jo vähäiselläkin jäljellä olevalla näkökyvyllä voi olla suuri merkitys itsenäisyyden, kanssakäymisen ja suunnistautumisen kannalta, esimerkiksi valon, kontrastien tai ääriviivojen havaitsemisessa. Samalla heikentyneen näkökyvyn käyttäminen voi kuitenkin olla voimavaroja kuluttavaa ja vaatia ympäristöön tehtäviä muutoksia. Toiminnallisessa kuurosokeudessa kuulo ei pysty korvaamaan näkövammaa kokonaan, mikä voi johtaa hajanaisiin aistihavaintoihin.
Arvioinnissa on siksi tärkeää selvittää, miten näkökykyä käytännössä käytetään – myös silloin, kun sekä näkökyky että kuulo ovat heikentyneet – ja miten ympäristö voisi tukea mahdollisen jäljellä olevan näkökyvyn toiminnallista käyttöä mahdollisimman hyvin.
3.2 Kuulo
Kuulo tukee kanssakäymistä, suunnistautumista ja ympäristön ymmärtämistä. Myös heikentyneestä kuulosta voi olla hyötyä ymmärtämisessä ja tunnistamisessa. Kuurosokeilla kuulon toiminta vaihtelee huomattavasti: täydestä kuuroudesta käyttökelpoiseen jäljellä olevaan kuuloon (Mjønes, 2019).
Kun myös näkökyky on heikentynyt, äänien tulkitseminen ja paikantaminen vaikeutuu. Kuuntelu voi olla silloin vaativaa. Kuulon toiminnallinen käyttö ei ole muuttumatonta vaan voi vaihdella ajan mittaan ja eri tilanteissa.
Kuurosokeuden arvioinnissa on siksi tärkeää keskittyä siihen, miten kuuloa ja kuuntelukykyjä käytetään käytännössä ja millaista tukea tarvitaan jäljellä olevan kuulon toiminnallisen käytön edistämiseksi.
3.3 Kehollinen taktiilisuus
Kun näköaisti ja kuulo ovat heikentyneet niin paljon, etteivät ne voi korvata toisiaan, kehollinen taktiilisuus nousee keskeiseen asemaan kanssakäymisessä ja vuorovaikutuksessa, tiedonhankinnassa sekä suunnistautumisessa (Nordens Velferdssenter, 2016; Andersen & Rødbroe, 2000).
Kehollisen taktiilisuuden aistijärjestelmä käsittää kosketuksen, paineen, värinän, lämpötilan, kivun ja asentoaistin käsittelyn tuntoaistin välityksellä (Nicholas, 2021; Gallace & Spence, 2009). Kehollis-taktiilinen ja haptinen havainnointi voivat tarjota ympäristöstä aktiivisen kosketuksen ja liikkeen välityksellä jäsenneltyä ja merkityksellistä tietoa (Nicholas, Johannessen, & van Nunen, 2019; Prytherch & McLundie, 2002).
Monille synnynnäisesti kuurosokeille kehollinen taktiilisuus on varmin oppimisen, turvallisuuden ja kanssakäymisen väline (Wittich, Nicholas, & Damen, 2021; Ravenscroft & Damen, 2019). Tämän aistin tehokas käyttäminen edellyttää fyysistä läheisyyttä, mukautettua ympäristöä ja päteviä kanssakäymiskumppaneita. Arvioinnissa on siksi ratkaisevan tärkeää kuvata, miten kehollista taktiilisuutta käytetään toiminnallisesti näkö- ja kuulovamman tasapainottamiseksi.