Toteutunut
Vapaa liikkuvuus ja vammaisuus
Vammaiskysymykset
Pohjoismaisen yhteistyön ytimessä on kansalaisten oikeus liikkua vapaasti valtioiden rajojen yli. Alueella otettiin käyttöön passittomuus jo 1950-luvulla. Paperilla oleva oikeus ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, että se toteutuisi käytännössä. Esteettömyyden puute, sosiaaliturvajärjestelmien erot ja apuvälineiden saatavuus rajoittavat vammaisten henkilöiden vapaata liikkuvuutta.
Yksi Pohjoismaiden ministerineuvoston vammaisyhteistyön toimintasuunnitelman kolmesta painopistealueesta on vapaa liikkuvuus. Tämän painopistealueen toimenpiteiden tavoitteena on vahvistaa vammaisnäkökulmasta niiden toimijoiden osaamista, jotka selvittävät ja ehdottavat rajaesteisiin liittyviä ratkaisuja. Tätä varten kokoonnutaan kahdesti vuodessa Vammaisalan pohjoismaisen yhteistyöneuvoston edustajien kanssa.
Toisena tavoitteena on vahvistaa rajaesteiden poistamista koskevaa yhteistyötä Vammaisalan pohjoismaisen yhteistyöneuvoston kanssa.
Kolmantena tavoitteena on poistaa esteitä, joihin vammaiset henkilöt törmäävät maiden rajoja ylittäessään.
Tämän painopistealueen puitteissa järjestetään kokouksia, joissa lisätään tietoisuutta ja kiinnitetään huomiota vammaisnäkökulmaan rajat ylittävän yhteistyön osalta. Esimerkiksi vuonna 2020 järjestetään kokous, jonka teemana on viittomakieli ja liikkuvuus.
Tärkeitä näkökulmia vapaan liikkuvuuden seminaarin jälkeen
Tarvitaan parempaa tiedottamista, sääntöjen yhdenmukaistamista ja hyvien käytäntöjen kokoamista. Nämä seikat nousivat esiin vammaisten henkilöiden vapaata liikkuvuutta käsittelevän seminaarin aikana.