Kannabikseen liittyvien ongelmien hoidon kysyntä lisääntynyt Pohjoismaissa
Kansanterveys
28 helmi 2019
Kannabis on alkoholin jälkeen toiseksi yleisin päihde Pohjoismaissa. Kannabiksen käyttöön liittyvän hoidon tarve on lisääntynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana kaikissa Pohjoismaissa. Kannabikseen liittyvät luvut ovat korkeita etenkin erittäin nuorten hoidettavien keskuudessa.
Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen raportti Treatment of cannabis-related problems in the Nordic countries (2019) määrittelee hoidon haasteet mutta myös hyvät toimintatavat Pohjoismaissa.
Tanskassa kannabis on suurin ongelma ensimmäistä kertaa huumehoitoon hakeutuvilla. Islannissa kannabis on pääasiallinen ongelma yli kolmanneksella kaikista riippuvuuspotilaista. Suomessa kannabis on pääasiallinen huumeongelma 33 prosentilla ensimmäistä kertaa huumehoitoon hakeutuvista. Norjassa ja Ruotsissa luvut osoittavat, että noin 10 prosenttia hoitoasiakkaista on pääasiassa kannabiksen ongelmakäyttäjiä.
Eri ikäryhmät ja sosiaaliset ryhmät
– Kannabiksen käyttäjät eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan käyttäjiä on monissa eri ikäryhmissä ja sosiaalisissa ryhmissä. Kannabisongelmaisten hoidossa on kuitenkin monia yhteisiä haasteita muiden päihdehoidettavien kanssa: monihuumekäyttö, psyykkiset ongelmat ja sosiaalisten resurssien puute. Lisäksi hoidossa olevat kannabiksen ongelmakäyttäjät ovat usein hyvin nuoria ja pääasiassa miehiä, tutkija Kerstin Stenius sanoo.
Tanskalla on todennäköisesti kehittynein ja kattavin kannabisongelmien hoitojärjestelmä Pohjoismaissa. Islannissa hoidon saanti on suhteellisen hyvällä tasolla, mutta hyvin nuorilla moniongelmaisilla on kasvava hoitotarve.
– Hyvistä aloitteista ja lisääntyneestä ammatillisesta painotuksesta huolimatta kaikissa Pohjoismaissa on havaittavissa puutteita kannabisongelmaisten tukemisessa ja hoitamisessa. Hoitoa näyttää olevan vähiten saatavilla Suomessa. Ehkä osasyynä Suomen tilanteeseen on epävarmuus siitä, miten päihdeongelmien hoito järjestetään lähitulevaisuudessa, Stenius toteaa.
Samanlaisia haasteita
Monet olosuhteet asettavat erityisiä haasteita kannabikseen liittyvien ongelmien hoitoon. Kannabis on laiton huume, ja rikollisuuden torjunta sekä leimautuminen ovat merkittäviä ja ongelmallisia näkökohtia hoidon kannalta. Etsivä palveluntarjonta, matalan kynnyksen palvelut ja anonyymin hoidon tarjoaminen voivat olla erityisen hyödyllisiä toimia.
Pohjoismaiden tuki- ja hoitojärjestelmät kamppailevat myös joidenkin muiden samankaltaisten ongelmien parissa.
– Esimerkiksi ennaltaehkäisy on ratkaisevan tärkeää mutta vaikeaa. Nuorilla käyttäjillä itsellään, heidän vanhemmillaan tai koulun henkilöstöllä ei ole riittävästi tietoa kannabiksen vaikutuksista kehoon ja mieleen. Tiedot kannabiksen riskeistä olisi esitettävä nuorten kanssa kommunikoivalla tavalla. Se voisi olla yksi pohjoismaisen yhteistyön ja kehityksen alueista, Stenius sanoo.
Monille kannabisongelmaisille nuorille huume ei ole ainoa tai suurin ongelma. Raportissa korostetaan koulujen, ammatillisen koulutuksen, nuorisotyön, sosiaalipalvelujen, psykiatrian, erikoistuneen riippuvuushoidon ja poliisin paikallisen yhteistyön tärkeyttä.
– Hyvin nuorten henkilöiden kohdalla on myös erityisen tärkeää, että perheet ja läheiset sosiaaliset verkostot sisällytetään ja otetaan mukaan toimintaan. Hyvien käytänteiden paikallisia malleja tulisi levittää kaikkialle Pohjoismaihin, Stenius toteaa.
Kannabiksen käyttö viime vuonna 16–34-vuotiaiden ikäryhmässä:
Tanska 15,4%
Suomi 13,5%
Norja 8,6%
Ruotsi 7,3%
Lähde: Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA)*
*(Islanti ei ole EMCDDA:n raportoiva maa.)
Aiheeseen liittyviä uutisia
Kansanterveys
15 huhti 2019