Pohjoismainen kansanterveysfoorumi
Kansanterveys
Pohjoismainen hyvinvointikeskus toimii sihteeristönä Pohjoismaiselle kansanterveysfoorumille, jonka tavoitteena on vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä hyvän ja tasa-arvoisen terveyden ja elämänlaadun edistämiseksi.
Monialaisesti kansanterveyttä kehittämässä
Kansanterveysfoorumi koostuu Pohjoismaiden ministeriöiden kansanterveyden asiantuntijoista. Foorumi keskittyy työssään erityisesti tietoon perustuvaan ja tehokkaaseen kansanterveyspolitiikkaan, terveydellisten erojen selvittämseen sekä tarttumattomien tautien (NCD) suurimpien riskitekijöiden kuten alkoholiin, tupakanpolton, epäterveellisten ruokailutottumusten ja riittämättömän liikunnan käsittelyyn.
Kansanterveysfoorumin nykyinen toimikausi on 2024–2027. Foorumille on määritelty tavoitteet ja tehtävät tälle toimikaudelle.
Kansanterveysfoorumin tavoitteet
Kansanterveysfoorumin tavoitteena on muun muassa:
- vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä hyvän ja tasa-arvoisen terveyden sekä elämänlaadun edistämiseksi
- edistää entistä enemmän tietoon perustuvaa ja tehokkaampaa kansanterveyspolitiikkaa panostamalla siihen paremmin yksittäisissä Pohjoismaissa sekä Ahvenanmaalla, Färsaarilla ja Grönlannissa
- edistää pohjoismaisten instituutioiden, kuten Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen, NOMESCOn/NOSOSCOn ja muiden vastaavien pohjoismaisten instituutioiden hyödyntämistä hyvän ja tasa-arvoisen terveyden edistämiseksi Pohjoismaissa
- edistää monialaista kansanterveyspoliittista yhteistyötä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla
- edistää Pohjoismaiden ministerineuvoston sosiaalisesti kestävää, vihreää ja kilpailukykyistä Pohjolaa koskevan vision toteutumista.
Kansanterveysfoorumin tehtävät
Kansanterveysfoorumin tehtävänä on muun muassa:
- kehittää yhteistyössä kansanterveyttä ja elämänlaatua koskevaa tilastointia sekä hyödyntää näitä tilastoja
- edistää yhteisten menetelmien kehittämistä tautitaakan arvioimiseksi ja terveystilanteen ennustamiseksi
- edistää yhteistyötä ja kehittää menetelmiä ja välineitä kansanterveystoimien priorisointiin, mukaan lukien kansanterveyden taloudellinen arviointi ja siihen liittyvät arvostukset
- kehittää yhdessä elämänlaatua koskevia käytäntöjä
- arvioida kansanterveyttä koskevia toimenpiteitä yhdessä
- jakaa tietoa, kokemuksia ja hyviä käytänteitä sekä vertailla monialaista kansanterveyspoliittista työtä kansallisella tasolla; tässä keskitytään kansanterveyspolitiikan sisältöön, organisointiin ja täytäntöönpanoon sekä kestävyyteen ja kustannustehokkuuteen
- keskittyä erityisesti kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakamiseen tarttumattomien tautien ja niiden ennaltaehkäisyn osalta
- tarjota foorumi pohjoismaiselle keskustelulle kansanterveyspoliittisista kysymyksistä, jotka koskevat niin Pohjoismaita, EU:ta kuin koko maailmaakin
- edistää kansanterveyskysymyksiä koskevaa osaamista poliittisella tasolla ja toimia neuvonantajana Pohjoismaiden ministerineuvostossa.