NAD 1/2015 (helmikuu)
Kuinka laajaa anabolis-androgeenisten steroidien ei-lääkkeellinen käyttö on Pohjoismaissa?
Tutkimuksen mukaan 4,4 % ruotsalaisista on jossain vaiheessa käyttänyt anabolis-androgeenisia steroideja muussa kuin lääkkeellisessä tarkoituksessa. Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Islannissa vastaava luku on pienempi, 0,5–2,4 prosentin välillä. Kyseessä on ensimmäinen Pohjoismaissa tästä aiheesta tehty kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi. Se perustuu tutkimuksiin, jotka kattavat yhteensä 233 475 henkilöä. Tutkijoiden mukaan anabolis-androgeenisten steroidien käyttöä Pohjoismaissa olisi syytä pitää vakavana kansanterveydellisenä ongelmana.
Alkoholinkulutus on suurempi kannabiksen käyttäjien keskuudessa Norjassa
Siirtymävaihe nuoruudesta aikuisuuteen merkitsee usein muutoksia myös päihteiden käytössä. Norjalaisessa pitkittäistutkimuksessa on selvitetty kannabiksen ja alkoholin käytön välistä yhteyttä suhteessa aikuiselämän vastuurooleihin. Vanhemmuus ja avioliitto vähentävät uhkaa kokea alkoholiin liittyviä ongelmia. Tutkimuksesta ilmenee myös, että kannabiksen käyttäjät kuluttavat merkittävästi enemmän alkoholia koko tutkittavan jakson ajan teinivuosista aikuisuuteen asti. Kannabiksen käyttö, alkoholin kulutus ja alkoholiin liittyvien ongelmien riski pienenevät ikäluokkien vanhetessa.
Joka viides norjalainen juo vaarallisen paljon
Norjalaisessa väestötutkimuksessa arvioitiin AUDIT-välineen avulla, kuinka suuri osa väestöstä kuluttaa alkoholia vaarallisen paljon. Tutkijat päättelivät, että 17 % väestöstä kuului Maailman terveysjärjestö WHO:n määrittelemiin riskiryhmiin. Vaikka alkoholin kokonaiskulutus on Norjassa suhteellisen pieni, tutkijoiden mukaan nuorten humalahakuisella juomisella on mittavat kielteiset seuraukset.
Rahapelit: mihin lääkärit vetävät rajan ongelmakäyttäytymisen ja ongelmattoman pelaamisen välillä?
Yleislääkärit ovat avainasemassa peliongelmia määriteltäessä. Tutkijat osoittavat, että ongelma määritellään eri tavoin sen mukaan, kuka on peliongelmista kärsivien hoidon takana ja kuinka kolmessa eri maassa – Suomessa, Ranskassa ja Saksassa – pelaamista säädellään. Tutkijat painottavat kulttuurisen herkkyyden merkitystä, kun luodaan yhteiskunnallisia toimenpidesuosituksia. Tutkimus perustuu fokusryhmähaastatteluihin.
Vastuullisen alkoholitarjoilun käyttöönotto Ruotsin kunnissa
Noin 90 % Ruotsin kunnista kertoi vuonna 2008, että niissä oli kokonaan tai osittain käytössä vastuullinen alkoholitarjoilu (Ansvarsfull alkoholservering, AAS). Ohjelman tarkoituksena on väkivallan ja vammojen vähentäminen ravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa tapahtuvan alkoholinkäytön yhteydessä. Pyrkimyksenä on lisäksi kehittää ravintolakulttuuria, jossa alkoholia ei tarjota alaikäisille ja päihtyneille. Ohjelma otettiin ensimmäisenä käyttöön Tukholmassa 1990-luvun jälkipuoliskolla. Tulokset ovat olleet hyvät. Tässä laadullisessa seurantatutkimuksessa selvitettiin, miten ohjelman käyttöönotto on sujunut kuudessa eri kunnassa ja annetaan ehdotuksia ongelmien välttämiseksi.
Läheisten merkitys ongelmakäyttäytymisen muutoksessa
Mikä merkitys on ystävillä ja perheellä henkilön muuttaessa käyttäytymistään? Tutkimuksessa selvitettiin, miten läheiset koetaan muutoksen tukena ja esteenä kriminaalihuollon asiakkaiden kertomuksissa. Läheisten merkitystä ei saa sivuuttaa motivaatiokeskusteluissa tai muussa päihdehuollossa.