Päihteiden sekakäyttö heijastaa sosiaalisia ja kulttuurisia arvoja ja asenteita

Huumeiden käyttöön liittyvät asenteet ovat lieventyneet. On osoitettu, että sitä entistä vaikeampi erottaa omaksi erityiseksi ilmiökseen yöelämään tiiviisti kuuluvasta alkoholin kulutuksesta. Tämä normalisaatioksi kutsuttu muutos yhdessä päihdevalikoiman ja saatavuuden kasvun kanssa ovat luoneet puitteet sekakäytön yleistymiselle. Farmakologisesti erilaisten päihteiden samanaikaiskäytöllä haetaan yhdistelmävaikutusta, jossa esimerkiksi yhdellä aineella ’pyöristetään’ toisen särmää tai ’buustataan’ jonkun toisen vaikutuksia.

Kun päihteiden sekakäyttöä tutkitaan, on sosiaalitieteellisellä tutkimuksella siinä oma paikkansa. Mielenkiinnon kohteina sekakäytön erilaiset käyttökulttuurit, käyttöön liittyvät motiivit, sosiaaliset merkitykset ja erilaiset käyttäjäprofiilit tai -ryhmät. Niin ikään sekakäytön sosiaaliset tilannetekijät vaativat sosiaalitieteellisen tarkastelukulman. Sekakäytössä ei ole kyse pelkästä farmakologiasta. Valtaosa sekakäyttöä käsittelevästä tieteellisestä kirjallisuudesta 70-luvulta aina meidän päiviimme edustaa kuitenkin luonnon- tai lääketieteellisiä tieteenaloja, kuten toksikologiaa, neurotieteitä, farmakologiaa tai psykiatriaa, joissa sekakäytön terveydelliset riskit ovat keskiössä.

Stigmatisoivasta asenteesta uskallettava ottaa etäisyyttä

Sekakäytön erityiset terveydelliset riskit ovat toki todellisia. Esimerkiksi alkoholin käyttö samanaikaisesti rauhoittavien lääkkeiden tai opioidipohjaisten lääkkeiden/huumeiden kanssa saattaa tuottaa pieninäkin annoksina hengenvaarallisen yhdistelmävaikutuksen, jonka onkin usein todettu olevan myrkytyskuolemien taustalla. Yhdistelmävaikutusten arvaamattomuus saattaa yllättää kokeneenkin käyttäjän.

Sekakäytön riskit ovat yhteydessä myös yleiseen huono-osaisuuteen, erityisesti silloin, kun käytön taustalla on vieroitusoireiden lieventäminen ja käyttäjälle kelpaavat kaikki saatavilla olevat aineet. Tämä onkin tyypillisin mielikuva, joka sekakäytöstä syntyy. Siinä korostuu moniongelmaisuus, kuten toimeentuloon liittyvät vaikeudet, asunnottomuus, mielenterveysongelmat ja voimakas päihderiippuvuus. Mielikuva on yksipuolinen eikä edesauta ilmiön moninaisuuden ymmärtämistä.

Päihteiden yhdistelemistä – tarkoitushakuisesti tai vähemmän suunnitellusti – tapahtuu kuitenkin suurelta osin ympäristöissä, joissa sen voisi pikemminkin mieltää viihdekäytöksi kuin riippuvuudeksi tai muuksi ongelmakäytöksi. Yhteistä sekakäytön eri muodoille on mielihyvän hakeminen, mutta käyttötavat, aineyhdistelmät ja käyttäjien elämäntilanteet vaihtelevat. Sekakäytön monimuotoisuus on piirre, joka jää tutkimusintresseissä helposti terveydellisiä riskejä korostavan lähestymistavan varjoon.

Ajat muuttuvat, sekakäyttö sen mukana

Koska sekakäyttö on sosiaalinen ja kulttuurinen ilmiö, se on myös altis muutoksille silloin, kuin kulttuurissamme ja toimintaympäristössämme tapahtuu muutoksia. Esimerkiksi uudessa kiinnostavassa tutkimussuuntauksessa tarkastellaan päihteiden käyttöä kemiallisen mielen manipuloinnin keinona, jossa päihteiden yhdistelyn tavoitteena on säädellä tietoisesti oman mielen tunnetiloja, kognitiivista tai fyysistä suorituskykyä. Englanniksi tällaiset aineet tunnetaan termillä Human enhancement drugs.

Myös digitalisaatio on muokannut sekakäyttöä mahdollistamalla Internetin keskustelupalstojen anonyymin kokemusten jakamisen sekä huumeiden tilaamisen pimeästä Tor-verkosta suoraan omaan postilaatikkoon. Yksi keskeinen ajan trendi ovat muutokset väestörakenteessa, jotka vaikuttavat uusien käyttäjäryhmien muodostumiseen. Esimerkiksi alkoholin käyttöön aikaisempia sukupolvia tottuneemmat ikäihmiset altistuvat alkoholin ja lääkkeiden yhdistelmille. Kasvavalla maahanmuutolla ja kulttuurien välisellä vaihdolla on omat vaikutuksensa niin käytettävissä olevien päihteiden valikoimaan, asenteisiin kuin käyttökulttuureihinkin.

Sekakäytön uudet muodot ovat tavoitettavissa parhaiten sosiaalitieteiden tarjoamilla lähestymistavoilla, välineillä ja tulkintakehyksillä. Sosiaalitieteellisen näkökulman vahvistaminen tuottaisi tietoa myös ennaltaehkäisyn sekä haittojen vähentämisen tarpeisiin.

Kirjoittajat:
Kati Kataja, VTT, Yliopistonlehtori, Lapin yliopisto, Rovaniemi
Christoffer Tigerstedt, VTT, Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki
Pekka Hakkarainen, Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki