Kansanterveysfoorumi haluaa kaventaa Pohjoismaissa asuvien välisiä terveyseroja
Kansanterveys
23 marras 2016
Mielenterveys, kannabistuotteet, tupakka ja muuttuneet juomatavat olivat teemoja, joita käsiteltiin pohjoismaisen kansanterveysfoorumin ensimmäisessä tapaamisessa Helsingissä 17.–18. marraskuuta. Foorumin sihteeristönä toimii Pohjoismainen hyvinvointikeskus.
– Tarvitsemme vahvempaa pohjoismaista yhteistyötä, jotta voimme parantaa kansanterveyttä Pohjolassa. Vaikka kansanterveys on meillä kansainvälisesti tarkasteltuna hyvällä mallilla, ovat terveyserot Pohjoismaissa asuvien välillä suuret, sanoo toiminnanjohtaja Nina Rehn-Mendoza.
Foorumin tehtävänä on muun muassa ehdottaa kansanterveyshankkeita Pohjoismaiden neuvoston sosiaali- ja terveyspolitiikan virkamieskomitealle. Yksi ensimmäisistä hankkeista alkaa ensi vuoden alussa. Projektin teemana on tupakka, muun muassa tupakoinnin lopettaminen, savuttomat paikat sekä makuaineet.
– Pohjoismaat pyrkivät vähentämään tupakointia ja ovat muun muassa kieltäneet tupakoinnin monilla julkisilla paikoilla. Haluamme koota ja jakaa hyviä pohjoismaisia kokemuksia tästä työstä. Lisäksi haluamme analysoida, mikä merkitys makuaineilla on, kun nuoret käyttävät nuuskaa tai sähkötupakkaa, kertoo Rehn-Mendoza.
Nuorten mielenterveyden tukeminen
Foorumi päätti kokouksessaan ehdottaa virkamieskomitealle kolmea uutta hanketta. Hankkeet koskevat koululaisten mielenterveyttä, kannabistuotteita ja muuttuneita juomatapoja.
Rehn-Mendozan mukaan tarvitaan lisää tietoa siitä, kuinka pohjoismaiset nuoret huolehtivat mielenterveydestään.
– On ongelmallista, että koululaisten mielenterveyttä koskevista kyselyistä puuttuvat usein sellaiset kysymykset, jotka valottaisivat oppilaiden hyvinvointia. Meidän on luotava uusi pohjoismainen työkalu, jonka avulla voisimme parhaalla mahdollisella tavalla mitata mielenterveyden positiivisia puolia ja saada selville, mitkä tekijät vahvistavat terveyttä, kertoo Rehn-Mendoza.
Kannabista koskevassa hanke-ehdotuksessa korostetaan tiedon merkitystä.
– Pohjoismaiden huumepoliittiset linjaukset ovat erilaisia. Meidän on kartoitettava nämä erot, jotta voimme hyötyä toistemme kokemuksista. On tärkeää selvittää muun muassa, miltä käyttötrendit näyttävät, millaista kannabispolitiikkaa harjoitetaan ja kuinka kannabiksen käyttöön liittyviä ongelmia hoidetaan Pohjoismaissa, sanoo Rehn-Mendoza.
Miksi nuoret juovat vähemmän ja vanhemmat enemmän?
Kolmannen hankkeen tavoitteena on muun muassa selvittää alkoholipolitiikan ja alkoholinkäytön suhdetta toisiinsa Pohjoismaissa.
– Aiempiin sukupolviin verrattuna nuoret juovat yhä vähemmän ja vanhemmat ikäluokat yhä enemmän. Hankkeessa tarkastellaan sitä, miksi nuoret juovat vähemmän ja onko nuorten vähentyneen alkoholinkäytön ja rajoittavan alkoholipolitiikan välillä yhteys. Lisäksi hankkeessa selvitetään, mikä yhteys alkoholin helpommalla saatavuudella on vanhemman ikäpolven kasvaneeseen alkoholinkäyttöön.
Pohjoismainen ministerineuvosto päätti huhtikuussa 2016 perustaa pohjoismaisen kansanterveysfoorumin vuosiksi 2016–2018. Päätöksen taustalla ovat ministerineuvoston “Terveysalan pohjoismainen yhteistyö tulevaisuudessa” -raportissa esitetyt suositukset. Foorumin jäseninä on kansanterveyden asiantuntijoita Pohjoismaista sekä Färsaarilta, Grönlannista ja Ahvenanmaalta.
Aiheeseen liittyviä uutisia
Kansanterveys
21 tammi 2021
First call for abstracts: Nordic Alcohol and Drug Researchers’ Assembly 2021
Kansanterveys
4 kesä 2020
”Rökare drabbas med större sannolikhet av allvarliga komplikationer vid en covid-19-infektion”
Kansanterveys
7 touko 2020